*

Sivustaseuraaja Kaikenkarvaisia katkelmia

OSALLISTAVA SOSIAALITURVA ja työttömän leipä

 

Jäin miettimään kehitteillä olevaa "osallistavaa sosiaaliturvaa" ja sitä, mitä se merkitsisi ruohonjuuritasolla, köyhän pitkäaikaistyöttömän taloudessa. Tässä yksinkertaistettu versio pohdinnan tuloksista.

Jollen aivan väärin ole ymmärtänyt ajatuksena on maksaa korotettua perusturvaa, tässä tapauksessa työmarkkinatukea, niille työttömille jotka osallistuvat. Kyseisestä osallistumisesta käytetään tällä hetkellä sanaa aktivointitoimi. Niille, jotka perustellusti eivät osallistu, työttömyyden tukea maksettaisiin saman verran kuin ennenkin. Niiltä taas, jotka toistuvasti kieltäytyvät osallistumasta, tukea leikattaisiin.

Missä kohtaa edellämainitussa kyseessä on uudistus, on minulle vielä arvoitus: nyt perustoimeentulotukea saatetaan leikata jopa 40 % mikäli työtön kieltäytyy aktivointitoimista ja saa siitä rangaistukseksi karenssin kun taas palkkatyöhön verrattavissa olevaa työtä tekevä "aktivoitava" saa työstään korvausta 9 euroa päivässä.

Nythän niin sanottua ylläpitokorvausta (nyt 9 euroa per päivä), jonka kuntouttavassa työtoiminnassa tai muussa vastaavassa oleva saa, ei huomioida tulona toimeentulo- ja asumistuessa. Kehitteillä oleva uudistus taas poistaisi tämän "edun", ja tulo huomioitaisiin kokonaisuudessaan toimeentulotukea laskettaessa - ja toimeentulotukea työtömät tulevat edelleen tarvitsemaan koska asumisen tukia leikataan vuodesta toiseen.

Työryhmä pohtiikin uudistuksen vaikutuksia perustoimeentulotukimenoihin ja toimeentulotuen tarpeen mahdolliseen vähenemiseen. Toimeentulotukimenot varmasti vähenevät hieman - mutta köyhä työtön köyhtynee entisestään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat